31.1.2013

Katutaiteilija /Street artist

Ensimmäinen Skräppihetket haaste on julkaistu! Aiheena on kuvakollaasi, eli pienistä kuvista kootaan sivu täällä kertaa. Minulla on (paha) tapa kuvata aina kymmeniä kuvia yhdestä hetkestä, ja niiden skräppääminen tuottaa tuskaa.

Tällä kertaa sain kuitenkin juuri sen verran kuvia kaksisivuiselle layoutille kun halusinkin! Pienet kuvat tulevat siis ehdottomasti käyttöön jatkossakin :) Vuoden Skräppääjäkisasta palkinnoksi saamani pikku tulostin (Canon Selphy) on siitä kätevä että se tulostaa halutessa valmiita kollaaseja, tai esim. 4 pikkukuvaa yhdelle paperille, mutta toki isompi tulostin hoitaa saman asian!

 Tällä kertaa skräppäsin esikoisen katuliiduilla koristelua. Piirrokset ovat aina autoja, mutta onneksi käytössä on kaikki värit! Yksi kuvista näyttää missä asennossa taiteilija välillä tarkasteli työtään, muistan nähneeni äidistäni kuvan samassa asennossa, olisikohan ollut joltain taideleiriltä.

Useampi kuva tuntui aika hallitsevalta elementiltä, ja siksi taustalle yksivärinen paperi. Otsikkoon halusin piirretyn tuntua ja koristeeksi pastelliliitukynillä raapusteluja. Yksinkertaista, mutta mielestäni aiheeseen sopivaa :) Tuntuu ettei inspiraatiota ole oikein viime aikoina löytynyt, mutta jospa se tästä taas lähtisi rullaamaan!

Haasteeseen voi osallistua 13.2 asti, tule mukaan!

This page was my first DT-work for Skräppihetket-challenge blog. This time we called for photo collages, and mine is of my first born making street art to my mom´s driveway. He took few steps back every now and then to look at his work, and the pose is just like my mom´w when she paints :)
Submissions are open until 13th of Feb.

14.1.2013

  Niin.. Lupailin itselleni pyhästi että nyt en ota enää mitään uusia juttuja Fiskarettesin jälkeen, vaan teen ihan vaan omalla aikataululla askarteluja.. Mutta kun Jehkotar kysäisi uuteen haasteeseen mukaan, en miettinyt minuuttia pidempään! :)  Innolla lähdin mukaan, skräppihaasteita ei ole koskaan liikaa, ja Taru keräsi niin upean DT-tiimin että tästä tulee taatusti hauskaa!! Ensimmäinen haaste tulee 31.1, mutta nyt jo pääsee mukaan arvontaan!

Käykäähän kurkkaamassa uusi haasteblogi!

 


I like your style!

Luulen että uusi vuosi tuo aina tullessaan uusia tapoja, minusta tuntuu että kaivelen vanhoja leimoja laatikoistaan käyttöön! Tässä käytössä leima jonka ostin askartelun alkuaikoina, Stampin Upin setti. Tarvitsin kortin myymäni stanssin matkaan kiitokseksi, ja tämä iski silmään.

It seems that start of the new year brings all kinds of new habbits, I seem to have developed a new found love for my old stamps. Here´s a card done by using one of my old favorite SU sets.


Kortti edestä, tämä siis tri-fold-kortti


 Ja kortti avattuna


 Leimasetin mukana tullut tekstileima, harvoin käytän englanninkielisiä tekstejä, mutta arvasin vastaanottajan osaavan kieltä :)




13.1.2013

Jehkottaren vaihto

Osallistuin pyhien alla Jehkottaren salamyhkäiseen leimavaihtoon, alla pätkä vaihdon kuvausta:

                                           "1. Kaivele kaappeja ja katso löytyykö sinulta 
leimasin tai leimasin setti, jolla et tee enää mitään
Jotta edes jotankin arvo pysyisi kohdallaan, niin tuotteen 
TÄMÄN PÄIVÄN SUOMEN MARKKINOIDEN 
arvo täytyy tällä tuottella on 7-10 euron välillä,
jos sen TÄNÄÄN ostaisi!
Se selviää googlettamalla.
Leimasimen täytyy olla hyvässä leimattavassa kunnossa,
mutta toki käytön jälkiä saa olla!"
 
Mukaan piti tietenkin lähteä! Huumoria tarvitaan tässä vaihdossa, koska mitään tietoa ei ole siitä mitä postissa kolahtaa :) Kaikki osallistujat arvottiin niin että emme ole pareina, vaan lähetän eri ihmiselle keneltä leiman saan. Itse laitoin postia Sabinalle ja vastaavasti sain postia Hilulta

Unohtui kuvata lähettämäni Magnolian merirosvosta, mutta tässä sillä joskus tekemäni kortti:
 
 Magnoliat eivät vain ole koskaan tuntuneet omilta (poikkeuksia on) joten arvaatte että nauratti kun minun vaihdokkini tuli postissa ja sekin oli Magnoliaa :D Mutta ainakin sain vaihtelua :) Syy miksi Magnolioita vierastan, on se ainainen suun puuttuminen, muuten ovat suloisia!  Tällä kertaa ratkaisin "ongelman" tekemällä hahmolle tutin suuhun:
 

Eli tein kirjanmerkin! Tuon nuttuosan leimasin kuviopaperille ja kiinnitin haaraniiteillä, näin se pitää kirjanmerkin paikoillaan. 


Vaihto oli hauska ja voisin osallistua toisenkin kerran!

12.1.2013

Rautainen eläkekortti

Työkaverini pääsi ansaitulle eläkkeelle, ja tietenkin kortti oli tehtävä! Mies aloitti uransa valimon  puolella, ja niin halusin korttiin rautaista otetta. Etukannessa rattailla koristeltu "waterfall"- osio, eli kun oikealla olevasta rattaasta vetää, läpät vierivät yksi kerrallaan teksin paljastaen.
  Tämä ja muut liikkuvia osia sisältävät kortit ovat yleensä olleet eniten miesten mieleen, miksi lie..:)


  Tekstinä: Ja niin vierivät ne vuodet, ja on tullut aika nauttia ansaitusta edusta, rentoutua ja kiertää vaikka vähän maailmaa!


Työkaverilla oli tapana sanoa:" Saavutettu etu on sitä suurempi etu, mitä useammalle se on saavuttamaton etu", siitä viittaus tekstiin.

Karttaa taustalle, maapallo leikattu Cameolla ja leimakuva Mo Manning (tuunasin vähän näköisemmäksi).
  Voin vain toivoa eläkkeelle joskus lähtiessäni, että olisin siihen mennessä saanut edes ripauksen siitä kärsivällisyydestä, huumorintajusta ja ammattietiikasta, mitä tällä miehellä on! Ansaittuja eläkepäiviä!

8.1.2013

Huurteinen hääkortti

Puolen vuoden Fiskarettes-pesti oli hauskaa, mutta myös haasteellista aikaa. Kaikki siltä ylijäänyt aika tuli vietettyä lasten kanssa, mutta nyt ehtii askarrella taas "omiakin" juttuja!

Ja yritystä osallistua pitkästä aikaa p*skarteluhaasteeseen, sikäli kun vielä postaus ehtii :) Easel-korttia kuulutettiin, tässä hääkortti:


 Lumihiutalekranssi on leikattu Cameolla, leimakuva a day for daisies
Postauksia siis luvassa jatkossa, toivon mukaan :D